sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

P*skarteluhaaste #223 - Aukkokortti

Ensimmäinen osallistuminen korttihaasteeseen! Jännää :) 

En ole hirveästi tänne blogin puolelle kirjoitellut viime aikoina, mutta askartelu- ja näpertelyrintamalla on silti tapahtunut vaikka mitä. Olen tehnyt kirppislöytöjä ja hankkinut mm. mahtavan Scotchin teippikoneen. Näistä kirppisostoksista ehkä oma postaus vähän ajan kuluttua.. mutta tässä on siis kortti, jonka sain väkerrettyä valmiiksi aamulla. 


P*askarteluhaasteessa on tämän viikon aiheena aukkokortti, ja ajattelin hyödyntää minulla jo valmiina ollutta paperipohjaa johon olin tehnyt aukon Fiskarsin ShapeCutteria testaillessa. Paperin reunat käsittelin ressaajalla ja töpöttelin musteella vanhan näköiseksi. Vihreällä musteella ja kimalteella töpöttelin myös tuon kauniin kukkastanssin, jonka sain joskus jonkun askartelupaketin mukana. Ompelukoneen ääressä istuva Tilda on väritetty Promarkereilla, ja hieman kolmiulotteisuutta on tullut tuosta kankaasta, jota Tilda ompelee, kun leikkasin sen kortin pohjana olevasta paperista ja liimasin leimakuvan päälle. Muut kukkaset, lehdet, tagi ja nappitarrat löytyivät sekalaisen askartelulaatikkoni kätköistä. Olen ihan aloittelija näissä korttijutuissa, mutta tästä kortista tykkään kovasti :) Korttien teko ja värittäminen on ihanaa!!






5 kommenttia: